"Mitä ikinä uskalsin toivoa, mä sain sen."

Ennen varsinaisiin kuulumisiin menemistä haluan kiittää kaikkia niitä, jotka stemppasivat meikäläistä edellisessä postauksessa kommenteillaan. En oikein osannut vastata niihin yksilöittäin mitään järkevää, mutta tietäkää, että ne piristivät ja antoivat todellakin potkua puskea eteenpäin himpun verran enemmän. Kiitos!
--------------------------------------------------------

Maanantai, 23.9.2013

Päivän teemana oli oppia ”asutuskeskustaistelun”, eli niin sanottu ”aketuksen” alkeet. Aamupäivä

kului vauhdikkaasti erilaisia ovenavaustaktiikoita ryhmittäin opeteltaessa ja omia tupia vallatessa kassun yläkäytävällä.

Päivällisen jälkeen päästiinkin sitten aloittelemaan hieman tositoimia kassun ulkopuolella sijaitsevassa erillisessä rakennuksessa, joka toimii yksikön virallisena aketusratana. Nopeiden ryhmäjakojen jälkeen meille kullekin annettiin yksilöittäin noin viisitoista minuuttia aikaa kartoittaa koko hallin alakerta erinäisine huoneineen, umpikujineen, käytävineen ja luukkuinneen niin, että voisimme sen jälkeen luoda puolentunnin sisään yhteisen valloitussuunnitelman ryhmämme kesken seuraavaa päivää varten.

--------------------------------------------------------

Tiistai, 24.9.2013

Varsinainen aketuspäivä, jolloin saimme ryhmittäin yrittää vallata edellispäivänä kartoittamamme rakennuksen vihollisina toimivilta apukouluttajiltamme, jotka säälimättä väijyivät ja tulittivat meitä paukkupatruunoillaan hämäristä huoneista. Koko touhu oli aivan sairaan hauskaa ja opettavasita, koska jokainen ryhmän jäsen joutui tuolloin vuorollaan toimimaan ryhmän johtajana taistelutilanteessa, joka elää kokoajan. Oman porukkamme meno oli aamupäivästä ihan kohtalaisen hyvännäköistä ja saimme vallattua rakennuksen ilman mitään sen suurempia ongelmia.

Iltapäivästä menoa vaikeutettiin sillä, että nyt myös vastapuolelle annettiin käsikranaatteja, joita siihen mennessä oli ollut vain meillä valloittajilla. Tämän lisäksi luutnanttimme ei enää kertonut etukäteen sitä kuinka monta vihollista rakennuksessa piili. Siitähän se varsinainen sirkus sitten repesikin ja isompia mokia alkoi tulla. Tässä muun muassa oman ryhmämme ”parhaat” palat:

Opetus 1: Kommunikoi niin, että kaikki ymmärtävät!
Olimme kolmistaan avaamassa ovea yhden tupakaverini ja erään jätkän kanssa. Tarkoitus oli, että jätkä raottaa hetkellisesti ovea, jolloin tupakaverini heittää käsikranaatin sisään tuhoamaan/hämmentämään siellä mahdollisesti olevia vihollisia. Pamahduksen jälkeen meidän oli tarkoitus rynnäköidä sisään ja tuhota jäljellä oleva uhka ampumalla.

Edellisen kierroksen yhteisenä paulautteena kaikille ryhmille oltiin juuri toitotettu sitä, että kommunikointia täytyy lisätä, mikä suomeksi sanottuna siis tarkoitti sitä, että pitii huutaa niin kovaa ja korkealta, että kaveri kuuli ja ymmärsi sen missä mentiin. Noh, tämä jätkähän siinä sitten jotain epämääräistä viittoili käsillään, minkä me kamuni kanssa tulkitsimme hoputtavaksi liikkeksi. Kaveri repäisee käkkärin varmistavan osan irti ja se alkaa sähistä. Samaan aikaan minä yritän kiskaista ovea auki, mutta kappas kummaa se onkin lukossa, mistä meikä sitten tiedottaakin kovaan ääneen. Kamu panikoi palava käkkäri kädessä ja viskaa sen kiljuen ainoaan avonaiseen tilaan, jossa koko ryhmämme häntäpää odottaa. Sitten kuulukin POKS, minkä jälkeen luutnanttimme huutaa, että ”Hienoa, tapoitte sitten oman ryhmänjohtajanne omalla käkrillä alle viidessä minuttissa. Vitun hienoa!”

Myöhemmin saimme kuulla, että edellä mainitun jätkän niinsanottu hoputtava liike olikin ollut varoitus lukossa olevasta ovesta. :D Naurettiin kyllä ihan vitusti jälkeenpäin koko tapaukselle.

Opetus 2: Alikin käkkäri on nopea käkkäri

Pääsimme porukkana rakennuksen ensimäiseen huoneseen. Itse menin yhtenä taistelijana jälleen oven viereen odottamaan, että minulle annetaan merkki avata ovi kahvasta. Vilkaisin nanosekunnin ajaksi taakseni tarkastamaan, ovatko takanani olevat taistelijat valmiit. Kun katseeni oli kiertämässä takaisin oveen huomasin jalkojeni juuressa erään pienen pallukan. Kaikki mitä kerkesin ennen kuolemaani siinä tilanteessa tekemään oli varoituskarjaisu: ”KRANAATTI!” Sitten kuuluikin jo poks, ja puolet porukastamme oli kuollut pääsemättä ekaa huonetta pidemmälle. Luulimme pitkään, että kyseinen käkkäri oltiin heitetty kattoon asti ulottumattoman seinän yli, mutta myöhemmin eräs alikkimme tunnusti viskanneensa sen ovesta jonka vieressä meikä seisoi. Kukaan niistä kahdeksasta henkilöstä, jotka olivat kanssani samassa pienessä koppitilassa, eivät olleet huomanneet tuota pientä ovenraotusta yhtään.

Tästä eteenpäin syöksähtelimmekin koko loppupäivän vainoharhaisesti pitelemään jokaista uutta ovenkahvaa kiinni uudessa huoneessa niin, ettei sitä varmasti saa salaa raotettua. :P

Opetus 3: Pysy selvillä tilanteesta

Kaikki vihollisemme oltiin tapettu, mutta info ei kulkenut eteenpäin, minkä tuloksena kaksi ryhmämme omaa jäsentä päätyivät tappamaan toisensa omilla luodellaan. Hups.

(Tämä alla oleva video, ei ole Kajaanista tai omista harjoituksistamme, mutta siitä saa pienen hajun miltä akettaminen näyttää kohdasta 2:17--> eteenpäin. Kukaan meistä ei joutunut aloittamaan valloitusta rakennuksen ulkopuolelta videon sotapoliisien tapaan, koska se olisi ollut liian vaikeaa. Sääntönä oli, että eteiseen sai ryhmittyä rauhassa ja rähinä alkaa vasta sitten.)

-----------------------------------------------

Keskiviikko, 25.9.2013

50km pituinen pyörämarssi, jota jännitin etukäteen aivan valtavasti. Kuitenkin vastoin omia odotuksiani koko reissu sujuikin odotettua kivuttomammin, ja pääsimme kaikki onnellisesti illan hämärissä takaisin kassulle ehjin nahoin ja ylpein mielin.

-----------------------------------------------
Lauantai-sunnuntai, 28-29.9.2013
Johtajatehtävärata, mistä olen vaitiolovelvollinen. Tiivistetään se nyt vaikka niin, että se tulee olemaan elämänne samaan aikaan vituttavin, että hauskin kokemus. .P
-------------------------------------------------
Maanantai 30.9.2013
Maastojuoksun rästissä meikäläisen sääriluuta alkoi särkeä todenteolla. Menin sitten vastahakoisesti varsukuntasairaalaan, jossa todettiin, että oikeassa sääriluussani on kaksi marssimurtumaa. Kepit tuli ja masenti, koska tiesin etten voisi osallistua seuraavana päivänä alkavaan linjaharjoitusleiriin, joka kestäisi aina perjantaihin asti.
--------------------------------------------------
Torstai 3.10.2013
Kaikki ne kasarmilla majailevat vapautustaistelijat, joilla ei ollut kuumetta, pääsivät illaksi leiripaikalle toimimaan harjoituksessa maaleina. Tehtävämme oli pitää yllä nuotiota ja tehdä vahtikierroksia kykyjemme mukaan samaa reittiä pitkin maastoon, omia terveitä palvelustovereitamme tähyillen. Jos näimme jonkun otimme nimen ylös tai ammuimme pelotteeksi räkäpäitä perään. Näiden terveiden kavereiden tarkoitus oli siis päästä kartoittamaan meidän vapautustaistelijoiden vahtima alue ja piirtää siitä jonkinlainen yksinkertaistettu kartta, jossa näkyisi kaikki tarpeellinen, kuten esimerkiksi telttojen paikat ja vartioreitit. Olin tosi mielissäni siitä, että pääsin edes jotenkuten hetkeksi leirielämään mukaan kepukoitteni kanssa, koska kassulla aika oli todellakin käynyt pitkäksi oman tupahuoneen sisällä nilkutellessa.
----------------------------------------------------
Perjantai 4.10.2013
Jatkokoulutuksen valinnat julkistettiin, ja kaikkien toiveiden mukaisesti meikä pääsi "lääkintäaukkiin". Muutto yhdeksäksi viikoksi Lahdessa sijaistevalle kasarmille on näillä näkymin siis hyvin pian edessä! ;) Olen aivan suunnattoman onnellinen. Tästä on hyvä jatkaa - vaikka sitten niiden keppienkin kanssa.