Edellisessä postauksessa kerroinkin jo melko selkeästi siitä, miten nämä tulevat asiat meinaavat stressata meikäläistä melkolailla, ja kieltämättä ensiviikko jännittää todellakin tuon fyysisen puolen kannalta oikein urakalla. Nyt pitää vaan oikeasti toivoa kaikki sormet ristissä, että selviäisin sen läpi kutakuinkin kunnialla, koska tiedän, että jos sen teen, niin sitten helpottaakin taas hetkeksi aikaa - ainakin oman päänupin puolelta jos ei muuten.
Mutta joo, tämän postauksen pääaiheena ei kuitenkaan ole enää lisävalitella ja vatvoilla tulevaisuutta, vaan keskittyä sitävastoin kertoilemaan teille tarkemmin siitä, minkälainen yleismeinki tässä laitoksessa vallitsee nyt kun aliupseerikurssi on viimeinkin pyörähtänyt niin sanotusti kunnolla käyntiin;
Ensinnäkin meidän koko komppaniamme kokoonpanohan on muuttunut lähes täysin, koska suurin osa niistä ihmisistä, jotka asuivat p-kauden kanssamme autkomppaniassa ovat siirtyneet omien koulutuslijojensa mukana muihin yksiköihin. Tällä hetkellä autkomppanian puoella asustavatkin "vain" me aliupseerikurssilaiset ja c-kuskit. Aliupseerikurssi itsessään sisältää kaksi koulutuslijaa, jotka ovat "huollon aliupseerikurssi" (= hupalaiset) ja "moottorilinjan aliupseerikurssi" (= motot). Itse kuljen tällä hetkellä "hupalaisten" mukana koko aliupseerikurssi ykkösen ajan, jonka päätyttyä pääsen toivon mukaan jatkamaan aliupseerikurssi kakkoselle Lahteen, missä erikoistutaan lääkintätehtäviin. Tämä siirtyminen ei kuitenkaan ole vielä varmaa, sillä tänä vuonna nimen omaan lääkinän aliupseerikurssille oli valtavasti tunkua.
Olemme saaneet paljon kehuja hyvästä ryhmähengestämme, enkä kyllä itsekään voi kiistää noita kehuja, koska poppoomme todella tuntuu puhaltavan hyvin yhteen hiileen. On esimerkiksi aivan sama menetkö kysymään neuvoa johonkin juttuun ennestään tutulta tai tuntemattomalta henkilöltä, koska useinmiten saat nimittäin jokatapauksessa yhtä laupean ja positiivisen vastaanoton toiselta osapuoleta. Lisäksi olen huomannut, että satunnaisen jutustelun aloittaminen ennestään itselle vieraiden ihmisten kanssa on intissä paljon helpompaa meikälle kuin esimerkiksi siviilissä ikinä. Kertaakaan en ole kohdannut halveksuvaa silmien pyörittelyä tai passiivista selänkääntöä smalltalkia yritellessä, mikä tuntuu - varsinkin tällaisesta entistestä koulukiusatusta - yhtä aikaa sekä aivan absurdilta että mahtavalta. Sitten on myös jotenkin älyttömän hienoa kuinka nopeasti porukka reagoi jos jollain on hätä; esimerkiksi viimeviikolla ampumaradalta pyörillä lähdettäessä yksi ihminen porukasta ei voinutkaan oikein hyvin, ja lähes heti tämän tultua ilmi nousi porukasta esiin pari vapaaehtoista tyyppiä, jotka kantoivat omien kamojensa lisäksi tämän toipilaan aseen ja repun takaisin kassulle omilla pyörillään.
Toinen hauska osoitus siitä, miten hyvin porukkamme on hitsaantunut toisiinsa oli yhteinen bussimatkamme veteraanikeräyksestä takaisin kasarmille. Ajomatka kesti reippaasti yli puolenyön, mutta se ei tuntunut haittavaan ketään, koska hieman yli puolessa välissä äkkäsimme, että jokainen halukas voisi vuorollaan mennä kertoilemaan yleisiä vitsejä bussin mikistä koko kansalle. Huumorin taso oli enemmän kuin alhaista, mutta ai helvetti, että meillä oli oikeasti hauskaa! ;DD
------------------------------------------------------------------------------------
Oon näköjään tykästyny tökkimään näitten postauksien loppuun biisejä, jotka tavalla tai toisella liittyy postauksen fiiliksiin, joten jatketaan nyt sit samalla linjalla millä onkin alotettu:
