Olen oikeasti jäätävän pahoillani siitä, etten lupauksistani huolimatta saa vielä tällekään viikolle videopostausta sattuneesta syystä. Yritän saada tilanteen korjattua hetimiten kun vain mahdollista, mutta mennään nyt sitten tällä tekstipostauksella, että saadaan edes joitain kuulumisia Lahden kasarmilta julki.
________________________________
Itse muuttopäivä Kajaanista Lahteen oli hirveän sekava ja kiireinen, koska materiaalikeskus onnistui sotkemaan koko muuttavan poppoon aikataulut omalla vitkastelullaan ihan perseelleen. Siinä sitten juostiin romujen kanssa suuntaan sun toiseen, eikä loppuviimein keritty edes syömään mukessa kunnolla ennen linja-auton starttausta. Onneksi kuitenkin itse junaan ehdittiin ihan hyvissä ajoin ja loppumatka sujuikin sitten hieman rauhallisemmin.
Lahden juna-asemalla meitä oli vastassa ennestään tuntematon alikersantti, joka otti porukan miltei heti johtoonsa. Sen jälkeen meidät kiidätettiin aina sekalaisin ryhmin yhden - hieman tilataksia muistuttavan - auton voimin asemalta Lahden kasarmin porteille. Itsessään matka kyseiseltä juna-asemalta kassulle ei olisi välttämättä vaatinut pituutensa puolesta autokyytiä, mutta tietenkin toisessa päässä oltiin haluttu varmistua siitä, ettei uusi porukka eksy ja katoile jonnekin puolivälille reittiä.
Rakennus, johon meidät lääkintäaukkilaiset majoitettiin kantaa - yllätys yllätys - nimeä "Aliupseerikoulu". Koko rakennus on erästä kapteenia lainatakseni suoraan sanottua "pommia vaille valmis talo", joka on meidän kurssimme loputtua tarkoitus repiä miltei heti maantasalle homeongelman ja ahtaiden tilojen takia. Tämän jälkeen lääkintäaukki hajautetaan toimimaan eripuolille Suomen muita kasarmeja, joista Kajaani on muun muassa yksi.
Voitte varmasti arvata, että homeinen, ahdas ja kaikinpuolin melko karseassa kunnossa oleva rakennus maustettuna vierailla ihmisillä ja vesisateella nostatti meikälisen mielessä melkoista haikeutta ja ikävää takaisin Kajaaniin. Lisäksi moodia painoi alas karun tosiasian hyväksyminen siitä, etten mitä luultavammin tule enää koskaan näkemään Kajaanin "omia" alikersanttejani. Rehellisesti sanottuna minun olisi hirveästi tehnyt mieli käydä viimeisenä iltana Kajaanissa halaamassa tai edes kättelemässä heistä jokaista, ja jollain tavalla kiittää kasvotusten kaikesta siitä, mitä he ovat meikälle opettaneet. Sinänsä se ei kuitenkaan ollut mahdollista, koska intissä tunteiden julkinen näyttäminen on kiellettyä jo ihan paperille kirjattujen sääntöjenkin valossa. Jos joku lähtee, niin se vain lähtee ja that's it.
Seuraavana päivänä fiilis alkoi kuitenkin pikkuhiljaa keventyä kun sai huomata, että ainakin kolmosjoukkueesta vastaavat kaksi alikersanttia vaikuttavat erittäin mukavilta ihmisiltä. Lisäksi meidät Kajaanilaiset keskitettiin yhdessä tuohon samaiseen joukkueeseen, koska meistä vastaava ylikersantti tulee joulukuun lopussa siirtymään meidän kanssamme takaisin Kajaaniin avaamaan lääkintäpuolta, ja hän myös valitsee meidän kolmosten joukosta itselleen Kajaanilaiset apukouluttajat.
Aina tähän asti lääkintäaukkilaiset päivät ovat kuluneet enemmän tai vähemmän erilaisten oppituntien merkeissä, joissa ollaan käyty teoriassa läpi kaikkea keuhkojen puhkomisesta aina nenänielutuubin laittoon asti. Mukavaa on ollut, eikä huumoria ole ainakaan meidän joukkueen menosta puuttunut. :>> Kasarmin tavat ovat yllättävät erilaiset Kajaaniin verrattuna, mutta kyllä niihinkin alkaa nyt pikkuhiljaa päästä käsiksi. Aamut tosin ovat meikälle hieman kiireisiä, koska tekemistä on enemmän ja aikataulu on tiukempi.
Huomisesta eteenpäin meillä alkaakin sitten kolmen viikon lähes yhtenäinen metsäleiriputki, jossa on tarkoitus oppia tekemään käytännössä kaikki se, mitä olemme nyt tähän menessä kasarmilla oppitunneilla lukeneet. Ohjelmaan kuuluu muun muassa evakuointia tulen alta, hengen pelastavaa ensiapua neuloineen ja letkuineen, paareilla kantoa ja ensihoitopaikan pystystystä. Siitä siis tulossa raporttia lisää ensikerralla! ;3
Ai niin joo, Kajaanissa muuten satoi pari viikkoa sitten ensilumi. Valkoista kerrosta ei sentään vielä ehtinyt maahan muodostua, mutta kyllä sitä sen verran tuli, että kunnon hiutaleita näkyi ja tuiskutti. Tässä alhaalla on laulu, joka sinällään kauniisti kuvastaa sitä miedän komppanian reaktiota moiseen iloiseen tapahtumaan:
//Koska kameran akussa on jonkinlaista virrankarkausvikaa, niin pysytelkäämme ainakin tämä viikonloppu vielä tekstimerkinnöissä. Toivottavasti ongelma saadaan seuraavaan lomaan - joka siis on 25.- 27.10 välisenä viikonloppuna - menessä korjattua.//
--------------------------------------------
Ensinnäkin haluan varoittaa tässä postauksessa kaikkia tulevia inttiin lähtiöitä lomakyydeistä, koska uskokaa pois, niihin ei kannata luottaa sataprosenttisesti koskaan. Ikinä. Milloinkaan.
Tästä hyvänä esimerkkinä oma viimeviikonlopun yritys palata lomilta takaisin kassulle; meitsi istui kiltisti vakiopysäkillä klo 18:30 odottelemassa paluubussia yhden toisen kotipaikkakuntalaisen tutun kanssa, joka itsekin oli palaamassa varuskuntaan samalla kyydillä. Kyseisen bussin oli tarkoitus saapua vasta 18:45, joten olo oli vielä siinä vaiheessa suht koht huoleton.
Noh, kun kello viisarit sitten alkoivat hiippailla siinä 19:10 paikkeilla ilman, että odottelemaamme bussia vieläkään näkyi mailla halmeilla alkoi olo käydä pikkuhiljaa tukalaksi. Hetken siinä neuvoteltiin tän tutun kanssa, että mitäs nyt tehdään kunnes meitsi äkkäsi, että oma serkkupoikahan matkaa myös kyseisellä bussilla ja on noussut kyytiin ennen meidän pysäkkiämme. Eipä siinä sit mitään muuta kun soittamaan ja tiedustelemaan, että mikä rengasrikko siellä nyt autoa seisottaa.
Pikaisen puhelun jälkeen kävi kuitenkin ilmi, että kyse ei todellakaan ollut mistään hidastelusta vaan enneminkin raa'asta keulimisesta, koska rakas bussikuskimme oli ominpäin päättänyt edellisellä pysäkillä aikaistaa lähtöä 15min, mistä johtuen koko linkka oli pyyhkäissyt noin 20min etuajassa oman pysäkkimme ohi täysin surutta. Matkanjohtaja (<-- bussissa matkaava varusmies, jolla on lista kaikista kyytiläisistä ja pysäkeistä aikatauluineen) oli sen verran kiinnostunut hommastaan, ettei ollut jaksanut kiinnittää tähän kivaan muutokseen mitään huomiota. Serkku lupasi yrittää puhua kuskin ympäri odottamaan meitä, koska luultavaa oli, että myös muutama muukin oli jäänyt "vahingossa" meidän jälkeemme kyydistä.
Hypättiin siinä sit paniikissa tutun autoon ja ajettiin 50km lomabussia kiinni, joka vastahakoisesti oli pysähtynyt odottamaan meitä yhteen risteykseen. Bussin sisälle päästyä yritin tiukata kuskilta mahdollisimman napakasti, mutta asiallisesti sitä, miten tuollainen 20min keuliminen aikatauluissa oli mahdollista. Sain kuitenkin pian huomata, että heebo ei osannut suomea nimeksikään, eikä siis ymmärtänyt meitsin pointtia. Armas matkanjohtajamme ei myöskään reagoinut meikän kysymyksiin vaan leikki kuuroutunutta kehitysvammaista.
---------------------------------------------
Katastrofisen paluumatkan jälkeen suoritin kassulla pikapakkaamisen seuraavana päivänä starttaavaa ampumaleiriä varten ja painuin pehkuihin.
Viimeviikko vieteltiinkin siis rattoisasti metsänsiimeksessä maalitauluja räiskien ja poteroita vallaten. Oli kyllä ihan hauskaa, varsinkin sinä yhtenä päivänä, jolloin meitsi voitti tuurilla ryhmänkeskeisen arvonnan ja pääsi ampumaan kevytkonekiväärillä pitkiä sarjoja kovilla! :3
(Kyseessä oli siis tällainen kapistus)
-----------------------------------------------
Seuraavassa postauksessa tuleekin sitten terveisiä jo Lahden kasarmilta päin, koska tulevan viikon torstaina meidät kaikki lääkintäaukkiin ja asesepiksi lähtijät potkaistaan Kajaanista strattaavaan junaan, joka kiidättää meidät kohti uutta ja uhkeaa tulevaisuutta. ;)
Ennen varsinaisiin kuulumisiin
menemistä haluan kiittää kaikkia niitä, jotka stemppasivat
meikäläistä edellisessä postauksessa kommenteillaan. En oikein
osannut vastata niihin yksilöittäin mitään järkevää, mutta
tietäkää, että ne piristivät ja antoivat todellakin potkua
puskea eteenpäin himpun verran enemmän.
Kiitos! --------------------------------------------------------
Maanantai,
23.9.2013
Päivän
teemana oli oppia ”asutuskeskustaistelun”, eli niin sanottu
”aketuksen” alkeet. Aamupäivä
kului vauhdikkaasti erilaisia ovenavaustaktiikoita ryhmittäin
opeteltaessa ja omia tupia vallatessa kassun
yläkäytävällä.
Päivällisen jälkeen päästiinkin
sitten aloittelemaan hieman tositoimia kassun ulkopuolella
sijaitsevassa erillisessä rakennuksessa, joka toimii yksikön
virallisena aketusratana. Nopeiden ryhmäjakojen jälkeen meille
kullekin annettiin yksilöittäin noin viisitoista minuuttia aikaa
kartoittaa koko hallin alakerta erinäisine huoneineen, umpikujineen,
käytävineen ja luukkuinneen niin, että voisimme sen jälkeen luoda
puolentunnin sisään yhteisen valloitussuunnitelman ryhmämme kesken
seuraavaa päivää varten.
Varsinainen aketuspäivä, jolloin saimme ryhmittäin yrittää vallata edellispäivänä kartoittamamme rakennuksen vihollisina toimivilta apukouluttajiltamme, jotka säälimättä väijyivät ja tulittivat meitä paukkupatruunoillaan hämäristä huoneista. Koko touhu oli aivan sairaan hauskaa ja opettavasita, koska jokainen ryhmän jäsen joutui tuolloin vuorollaan toimimaan ryhmän johtajana taistelutilanteessa, joka elää kokoajan. Oman porukkamme meno oli aamupäivästä ihan kohtalaisen hyvännäköistä ja saimme vallattua rakennuksen ilman mitään sen suurempia ongelmia.
Iltapäivästä menoa vaikeutettiin sillä, että nyt myös vastapuolelle annettiin käsikranaatteja, joita siihen mennessä oli ollut vain meillä valloittajilla. Tämän lisäksi luutnanttimme ei enää kertonut etukäteen sitä kuinka monta vihollista rakennuksessa piili. Siitähän se varsinainen sirkus sitten repesikin ja isompia mokia alkoi tulla. Tässä muun muassa oman ryhmämme ”parhaat” palat:
Opetus 1: Kommunikoi niin, että kaikki ymmärtävät!
Olimme kolmistaan avaamassa ovea yhden tupakaverini ja erään jätkän kanssa. Tarkoitus oli, että jätkä raottaa hetkellisesti ovea, jolloin tupakaverini heittää käsikranaatin sisään tuhoamaan/hämmentämään siellä mahdollisesti olevia vihollisia. Pamahduksen jälkeen meidän oli tarkoitus rynnäköidä sisään ja tuhota jäljellä oleva uhka ampumalla.
Edellisen kierroksen yhteisenä paulautteena kaikille ryhmille oltiin juuri toitotettu sitä, että kommunikointia täytyy lisätä, mikä suomeksi sanottuna siis tarkoitti sitä, että pitii huutaa niin kovaa ja korkealta, että kaveri kuuli ja ymmärsi sen missä mentiin. Noh, tämä jätkähän siinä sitten jotain epämääräistä viittoili käsillään, minkä me kamuni kanssa tulkitsimme hoputtavaksi liikkeksi. Kaveri repäisee käkkärin varmistavan osan irti ja se alkaa sähistä. Samaan aikaan minä yritän kiskaista ovea auki, mutta kappas kummaa se onkin lukossa, mistä meikä sitten tiedottaakin kovaan ääneen. Kamu panikoi palava käkkäri kädessä ja viskaa sen kiljuen ainoaan avonaiseen tilaan, jossa koko ryhmämme häntäpää odottaa. Sitten kuulukin POKS, minkä jälkeen luutnanttimme huutaa, että ”Hienoa, tapoitte sitten oman ryhmänjohtajanne omalla käkrillä alle viidessä minuttissa. Vitun hienoa!”
Myöhemmin saimme kuulla, että edellä mainitun jätkän niinsanottu hoputtava liike olikin ollut varoitus lukossa olevasta ovesta. :D Naurettiin kyllä ihan vitusti jälkeenpäin koko tapaukselle.
Opetus 2: Alikin käkkäri on nopea käkkäri
Pääsimme porukkana rakennuksen ensimäiseen huoneseen. Itse menin yhtenä taistelijana jälleen oven viereen odottamaan, että minulle annetaan merkki avata ovi kahvasta. Vilkaisin nanosekunnin ajaksi taakseni tarkastamaan, ovatko takanani olevat taistelijat valmiit. Kun katseeni oli kiertämässä takaisin oveen huomasin jalkojeni juuressa erään pienen pallukan. Kaikki mitä kerkesin ennen kuolemaani siinä tilanteessa tekemään oli varoituskarjaisu: ”KRANAATTI!” Sitten kuuluikin jo poks, ja puolet porukastamme oli kuollut pääsemättä ekaa huonetta pidemmälle. Luulimme pitkään, että kyseinen käkkäri oltiin heitetty kattoon asti ulottumattoman seinän yli, mutta myöhemmin eräs alikkimme tunnusti viskanneensa sen ovesta jonka vieressä meikä seisoi. Kukaan niistä kahdeksasta henkilöstä, jotka olivat kanssani samassa pienessä koppitilassa, eivät olleet huomanneet tuota pientä ovenraotusta yhtään.
Tästä eteenpäin syöksähtelimmekin koko loppupäivän vainoharhaisesti pitelemään jokaista uutta ovenkahvaa kiinni uudessa huoneessa niin, ettei sitä varmasti saa salaa raotettua. :P
Opetus 3: Pysy selvillä tilanteesta
Kaikki vihollisemme oltiin tapettu, mutta info ei kulkenut eteenpäin, minkä tuloksena kaksi ryhmämme omaa jäsentä päätyivät tappamaan toisensa omilla luodellaan. Hups.
(Tämä alla oleva video, ei ole Kajaanista tai omista harjoituksistamme, mutta siitä saa pienen hajun miltä akettaminen näyttää kohdasta 2:17--> eteenpäin. Kukaan meistä ei joutunut aloittamaan valloitusta rakennuksen ulkopuolelta videon sotapoliisien tapaan, koska se olisi ollut liian vaikeaa. Sääntönä oli, että eteiseen sai ryhmittyä rauhassa ja rähinä alkaa vasta sitten.)
-----------------------------------------------
Keskiviikko,
25.9.2013
50km pituinen pyörämarssi, jota jännitin
etukäteen aivan valtavasti. Kuitenkin vastoin omia odotuksiani koko
reissu sujuikin odotettua kivuttomammin, ja pääsimme kaikki
onnellisesti illan hämärissä takaisin kassulle ehjin nahoin ja
ylpein mielin.
----------------------------------------------- Lauantai-sunnuntai, 28-29.9.2013
Johtajatehtävärata, mistä olen vaitiolovelvollinen. Tiivistetään se nyt vaikka niin, että se tulee olemaan elämänne samaan aikaan vituttavin, että hauskin kokemus. .P
------------------------------------------------- Maanantai 30.9.2013
Maastojuoksun rästissä meikäläisen sääriluuta alkoi särkeä todenteolla. Menin sitten vastahakoisesti varsukuntasairaalaan, jossa todettiin, että oikeassa sääriluussani on kaksi marssimurtumaa. Kepit tuli ja masenti, koska tiesin etten voisi osallistua seuraavana päivänä alkavaan linjaharjoitusleiriin, joka kestäisi aina perjantaihin asti.
-------------------------------------------------- Torstai 3.10.2013
Kaikki ne kasarmilla majailevat vapautustaistelijat, joilla ei ollut kuumetta, pääsivät illaksi leiripaikalle toimimaan harjoituksessa maaleina. Tehtävämme oli pitää yllä nuotiota ja tehdä vahtikierroksia kykyjemme mukaan samaa reittiä pitkin maastoon, omia terveitä palvelustovereitamme tähyillen. Jos näimme jonkun otimme nimen ylös tai ammuimme pelotteeksi räkäpäitä perään. Näiden terveiden kavereiden tarkoitus oli siis päästä kartoittamaan meidän vapautustaistelijoiden vahtima alue ja piirtää siitä jonkinlainen yksinkertaistettu kartta, jossa näkyisi kaikki tarpeellinen, kuten esimerkiksi telttojen paikat ja vartioreitit. Olin tosi mielissäni siitä, että pääsin edes jotenkuten hetkeksi leirielämään mukaan kepukoitteni kanssa, koska kassulla aika oli todellakin käynyt pitkäksi oman tupahuoneen sisällä nilkutellessa.
---------------------------------------------------- Perjantai 4.10.2013
Jatkokoulutuksen valinnat julkistettiin, ja kaikkien toiveiden mukaisesti meikä pääsi "lääkintäaukkiin". Muutto yhdeksäksi viikoksi Lahdessa sijaistevalle kasarmille on näillä näkymin siis hyvin pian edessä! ;) Olen aivan suunnattoman onnellinen. Tästä on hyvä jatkaa - vaikka sitten niiden keppienkin kanssa.
