Final moments of FREEDOM~!!

Kesäkuun alkuun on enää pari päivää, mikä tarkoittaa omalla kohdalla sitä, että kohta alkaa oikea aikataulujen kiire ja vilske;
*1.-2.6. Vietetään pienen ystäväporukan kanssa uuden uutukaista valkolakkia juhlien.
*3.6. Privatebileistä onkin sitten suoraa lähtö Kuopion pääsykokeisiin, jotka onneksi kattavat myös Vaasan hakutoiveeni - koska muutoin olisin heti seuraavana päivänä joutunut tormaamaan sinnekin.
*5.-9.6. Hyppy Helsinkiin lähtevään junaan ja nokka kohti isosiskon kämppää, mistä suuntaammekin yhteistuumin lentokentälle. Jos koneen laskeuduttua voimme onnellisesti todeta olevamme Saksassa, niin kaikki olisi paremmin kuin hyvin. :>>
*12.-13.6. Karu paluu todellisuuteen viimeisten pääsykokeiden muodossa.
*26.6 & 28.-29.6 Viimeiset vapaudenhetket bailataan "Rock the Beach"  -tapahtumassa hyvien kamujen seurassa.

ps. Niin, ja ekat nyrkkeilykisatkin pitäisi myöskin johonkin tuohon kaiken hyörinän väliin tukkia, jos sopiva vastustaja löytyy. .D

Olisihan se toisaalta ollut kiva, jos näitä ittelle kivoja - ja vähän vähemmänkin kivoja - tapahtumia olisi voinut edes vähän hajoittaa pitkin kesää, mutta sitten taas toisaalta sitä miettii, että eipähän ainakaan tuu liiaksi inttiin liittyviä asioita pyöriteltyä päässä ennen lähtöä.

Tossua toisen eteen

Nyt kun kaikki viimeisetkin varmistusoitot kyydeistä on soitettu ja aikataulut varmistettu, niin enää ei taidakkaan lähtöiltaa edeltävää pakkausta lukuunottamatta olla enää mitään sen kummempaa tehtävää kuin oman kunnon kohotuksen jatkaminen.

Oon tällä hetkellä fyysisesti ehkä paremmassa kunnossa kuin koskaan ennen elämäni aikana; paino on ensinnäkin tippunut entisestä 63-60 kilon haarukasta tuonne 57-56 paikkeille pyörimään, ja punnerrukset sun muut lihaskuntoliikkeetkin sujuu jo huomattavasti paremmin tämän vuoden alkupäähän verrattuna. Juoksumatkojen pituus kehittyy kans mukavan tasaista vauhtia intervalliharjoitusten muodossa, ja siksi uskalsinkin asettaa itselleni sellaisen henkilökohtaisen tavoitteen, että inttiin mennessä pitäisi hyvällä hapella pystyä kirmaamaan semmoset 20min putkeen. Lisäksi oon myös alkanut hieman tarkemmin kattomaan omien syömisteni perään.

Nyt joku superliikkuja siellä ruudun takana tietysti räjähtää nauraman, että mitä saavutuksia noi nyt muka on, mutta kun on itse aloittanut rakentamaan kuntoaan vasta viimeisen vuoden aikana tarkoituksellisesti parempaan päin lähes nollasta aloittaen, niin tuntuu nuo pienetkin saavutukset itsessään aika mukavilta! :) Tosin täytyy kyl tähän väliin huomauttaa, että enemmän tuo nyrkkeilyharrastus on mua tähän "elämänmuutokseen" ruoskinut kuin ajatus inttiin menemisestä, mutta se nyt tuskin on mitenkään noteeraamisen arvoinen seikka. Muutamat lähipiirin ihmiset on lähiaikoina tiedustelleet - osaksi kai ihan leikilläänkin- että millon tämä meikäläisen niin sanottu "kuntokuuri" loppuu. Vastaus tähän kysymykseen on omasta puolesta se, että toivottavasti ei koskaan. Okei, myönnetään, aina ei jaksais lähteä juoksemaan tai huvittais tehdä sitä ruudultakäsin ohjattua aerobictuntiaan loppuun, mutta en mä kuitenkaan silleen koe, että olisin pakottanut itseni millekkään kuntokuurille, jonka loppumista oottaa kuin kuuta nousevaa. Enneminkin homma on alkanut kääntyä hiljalleen niin päin, että sinä yhtenä vapaailtana viikossa tulee sellainen ärtynyt olo siitä ettei ole tehnyt mitään sinä päivänä.

Intissähän tosiaan siis suoritetaan ensimmäisen alokasviikon aikana kasa erilaisia kuntotestejä, joiden avulla meidät pienet suolakurkut jaetaan kahteen ryhmään kuntonsa perusteella. Arvatkaa vaan kahdesti haluisinko olla siinä parempikuntoisten porukassa! Mut joo.. toivotaan parasta ja valmistaudutaan pahinpaan. .D

Lisää lippulappusia

Eilen tipahti postiluukusta "alokasinfo"-niminen lärpäke, joka sisälsi kaikenmoista viimehetken nippelitietoa muun muassa kyydityksistä ja mukaan otettavista tarvaroista.  Ainut itselle ihan uusi asia oli paprun mainostama "alokaskysely", jonka avulla inttiin menevä henkilö voi jo etukäteen netin välityksellä antaa esikunnalle tietoa siitä, millaiseen mahdolliseen erikoiskoulutukseen hän haluaa. Alokaskysely ei ole mitenkään sitova tai takaa sitä, että hakija pääsisi alokaskauden jälkeen jatkamaan haluamaansa erikoiskoulutukseen, mutta sen avulla esimiehistö voi tulevaisuutta silmällä pitäen pyrkiä sijoittamaan hakijan samaan yksikköön muiden mahdollisesti samasta erikoiskoulutushaarasta kiinnostuneiden kanssa. :) Itse luonnollisesti hain lääkintäpuolelle.

Huhhuh, saas nähdä millon alkaa meikäläisenkin vatsanpohjassa perhoset todenteolla lentelemään. Lähtöön on kuitenkin jäljellä enää pyöreästi yksi kuukausi! :>>>

Sankarin standardit

Osa varusmiespalvelukseen hakevista toivoo varmasti koko sydämensä pohjasta saavansa lepsun tai vähintäänkin rennon esimiehen, jonka seurassa hommat kyllä hoituvat, mutta ne suoritetaan ehdottomasti vähimmällä mahdollisella vaivannäöllä ja vakavuudella. Suomeksi sanottuna mennään siis koko porukan voimin siitä, mistä aita on matalin.

Minä en kuitenkaan halua sellaista esimiestä/-naista, vaan minä tahdon jonkun, jota voin todella katsoa rehellisesti ylöspäin. Haluan, että minua johtava ihminen on ehdottoman reilu, mutta samalla myös vaativa. Tahdon, että minusta revittään mahdollisuuksien mukaan irti vähintäänkin se 110% jokaisessa harjoituksessa, jotta voisin myöhemmin olla oikeasti varma siitä, että annoin kaikkeni. En arvosta usein saatuja tyhjiä kehuja tai päänsilityksiä, koska olen kuitenkin pohjimmiltani sellainen ihminen, joka oikeasti haluaa ansaita saamansa kiitokset, koska vasta silloin voin todella nauttia niistä itsekin. Älkääkä kuitenkaan käsittäkö väärin. En suinkaan tahdo tällaista vahvaa ihmistä yläpuolelleni vain siksi, että kaipaisin jatkuvasti jotakuta sanomaan minulle mitä pitäisi seuraavaksi tehdä, koska en itse uusavuttomuuttani/laiskuuttani kykene toimimaan tehokkaasti omia aikojani. Haluan vahvan persoonan lähelleni suurimmaksi osin siksi että tiedän tuntevani oloni kaikista mukavimmaksi heidän seurassaan. Uskon näet vahvasti aikaisempien kokemusteni perusteella, että sellaisen luonnon omaavat ihmiset vaativat myös itseltään paljon, eivätkä näin ollen arvoi alaisiltaan saamia työtuloksia hutiloiden, vaan katsovat ne tarkkaan läpi ja antavat sitten asianmukaisen palautteen tuotoksesta. En toki tiedä teistä arvon lukijani - mutta itse ainakin arvostan kovasti sitä, jos joku näkee vaivaa oman työpanokseni arviointiin vähintäänkin yhtä paljon kuin itse olen nähnyt sen aikaansaamiseen. Lisäksi on kai vähän turhankin itsestäänselvää mainita, että yksi lisäsyy sille, miksi tahtoisin viettää enemmän aikaa tällaisen vahvojen persoonallisuuksien kanssa on se, että haluaisin myös itse oppia olemaan edes jossain määrin samankaltainen ihminen; yhtä määrätietoinen ja  reilu, olosuhteista riippumatta.

Kai perimmäinen syy sille, miksi edellä kuvatut ns. voimakkaat luonteenpiirteet ylipäätään vetävät minua niin rajusti puoleensa piilee siinä, että minulla on kerran ollut tähänastisen elämäni aikana ilo tuntea juuri tällainen todella vahva ihminen. Kaiken vaikuttavuutensa lisäksi tämä kyseinen naishenkilö osoittautui myös luonteeltaan yhdeksi sydämellisimmistä ja humoristisimmista ihmisistä, joita olen koskaan tavannut. Hän oli minun todellinen esikuvani, joka kuitenkin joutui valitettavasti poistumaan tästä maailmasta aivan liian varhain vaikean sairauden johdosta. En halua etsiä ketään korvaamaan tämän jo edesmenneen ihmisen paikkaa elämässäni - EN TODELLAKAAN - mutta olisi silti mahtavaa, jos intistä tai joltain muulta elämänalueeltani löytyisi vielä joskus uudestaan sellainen henkilö, jota arvostaisin ehkä jollain toisella tapaa ja jolta voisin oppia lisää jo valmiiksi arvostamistani asioista.

"Kuka täällä komentaa? Ketä täällä totellaan?"

Tänään tuleepi postaus intin perussotilasarvoista. Maa- ja ilmavoimien kesken arvomerkkien ulkonäkö noudattaa kutakuinkin samaa kavaa, mutta merivoimilla sen sijaan arvomerkkien kuvitus on melko erilainen. Näiden niin sanottujen "perusarvomerkkien" lisäksi on olemassa erikoismerkkejä, joita käyttävät muun muassa sotilaspapit, lääkintämiehet ja sotilasinsinöörit.

Jokaista armeijaan menevää kehotetaan opettelemaan oman voimayksikkönsä perusmerkit ulkoa etukäteen, koska niitä tullaan tarvitsemaan jokapäiväisessä kanssakäymisessä kasarmilla. Esimerkiksi niinkin arkinen tilanne kuin ylemmän sotilasarvon omaavan henkilön tervehtimen vaatii tämän sotilasarvon mainitsemisen verbaalisesti. Postauksen alinpana komeileva kuva edustaa maavoimien perusmerkkejä, jotka meikän siis pitäisi pikkuhiljaa opetella ulkoa. Heheh! Ja jos yhtään itseäni tunnen, niin pahimmassa tapauksessa väännän jostain herra/rouva majurista herra/rouva majavan tositilanteen koittaessa. .D

"How to be a tige-- I mean 'me' !"

Luonnollisesti en voi aloittaa varsinaisten inttikokemuksien kertomista ennen kuin niitä alkaa  varsinaisesti kertyä. :) Senpä vuoksi kaikki postaukset ennen päivämäärää 8.7.2013 tulevatkin liittymään kasarmille lähdön valmistautumissuunnitelmien, tavoitteiden, toiveiden ja fiilisten selvittelyyn.

Eniten ehkä tällä hetkellä mietityttää se, että millainen yleinen ilmapiiri/ryhmähenki siellä uniformujen valtakunnassa tulee olemaan. Oon kyllä aika paljon kuullut eri tahoilta kehuja siellä vallitsevasta hyvästä ryhmähengestä ja toivon, että nuo huhut pitävät paikkansa. Aijon ehdottomasti vaatia itseltäni sitä, että kasarmille saavuttuani pyrin tutustumaan mahdollisimman moniin ihmisiin hieman rohkeammalla otteella kuin mitä tähänastisessa elämässäni oon tehnyt. Mä en nimittäin itse koe sitä vahvaa arkuutta, jota nykyään tunnen selvinpäin vieraiden ihmisten seurassa luontaiseksi osaksi omaa persoonaani, vaan enneminkin näen sen ala-asteen loppupuolen ja lähes koko yläastevuosien ajan kestäneiden päivittäisten kiusatuksitulemiskokemusten niin sanottuna "jälkioireena". On tosi inhottava tunne kun oma pää vetää tutustumistilanteessa kahteen täysiin eri suntaan; toisaalta olis aivan sairaan kiva mennä moikkamaan ihmisiä ja katsomaan klikkaisko persoonat kivasti kaverimielessä yhteen, mutta sitten taas toisaalta se vanha puolustusrefleksi "pysyä omaksi parhaaksi poissa muiden tieltä" haraa vähintään yhtä suurella voimalla vastaan. Lopputuloksena tästä koko päänsisäisestä sekamelskasta on tietenkin vaan vaivautuneen ja hermostuneen oloinen, epäsosiaalinen ihmiskuva, mikä nyt tietenkin ois se viimeinen mielikuva, jonka haluaisin itsestäni muille antaa. Huoh, mutta, ei tällaisen ongelman kanssa surkuttelut paljoa auta. Pitää vaan yrittää ottaa itseään niskasta yhä uudestaan ja uudestaan kiinni niin kauan, kunnes homma alkaa sujua samalla helpolla tavalla kuin silloin ennen noita kiusaamiskokemuksia. Yksinkertaisesti vois kai todeta, että mun pitää vaan opettaa itselleni uudestaan se, että on paljon helpompaa olla näkyvästi vaan "minä" kuin yrittää jatkuvasti myötäillä mykkänä muita jonkun Muumilaakson näkymättömän Ninnin tapaan.

Kuka, miksi ja miten?

Kun nyt näin kirjoittamisen makuun päästiin, niin hoidetaas heti kaikki muodollisuudet ja rästimerkinnät alta pois! ;)) Elikkäs:

1. Kuka?

nimi: Karoliina
skp: Täysin naispuolinen olentohan minä olen.
ikä: Oon vuosimallia -94, että siitä voipi laskea.
harrastukset: Nyrkkeily, ratsastus, lenkkeily, lukeminen ja piirtäminen.
asuinpaikka: Etelä-Pohjanmaalla.
luonne: Jokainen halukas saakoon tulla tutustumaan ja selvittämään tämän asian ihan itse, jos tahtoo. ;>>
___________________________________________
2. Miksi inttiin?

Tän saman kysymyksen oon kuullut nyt niin monissa eri muodoissa viimeisen vuoden aikana, että ihan pakko tehdä asiasta erillinen selvitys. (Eipä tosin sillä, että kyseinen kysymys ois mitenkään ärsyttänyt. Ihan kivasti siitä on jutunjuurta syntynyt. :>>)

Mullahan ei  siis sinänsä ole mitään yksittäistä syytä/selitystä sille miksi haluan suorittaa vapaaehtoisen asepalveluksen, eikä mulle myöskään oo menneisyydessä sattunut sellaista yhtä tiettyä valaistumisen suurta hetkeä, jolloin olisin tajunnut, että: "Hei! Tämä on minun suuri kohtaloni!" Ei, ei, ei. Enneminkin asian todellinen laita on se, että oon vaan yksinkertaisesti lähes koko pienen elämäni ajan pehmeässä alitajunnassani tiedostanut, että intti on luonnollisesti mulle se paikka, jonne tahdon 18 vuotta täytettyäni mennä. Kaikki ne yksittäiset motivaattoritekijät lähteä armeijaan ovat itse asiassa omalla kohdalla tulleet vastaan vasta paljon myöhemmin sen jälkeen, kun oon jo tiennyt haluavani mennä armeijaan. Tiedän, että tämä saattaa kuulostaa joistakin ihmisistä nurinkuriselta tai vaikealta ymmärtää, mutta paremmin en osaa tätä asiaa oikeastaan selittää.

Nyt kun oma päämotivaatio lähteä leikkimään korpisoturia on tullut kaikille siitä kiinnostuneille enemmän tai vähemmän selväksi, niin uskallan heittää tähän väliin vielä muutaman yksittäisen houkuttimen inttiin liittyen:

- Aseet

....
....
...Anyway...
Aseet on siis itsessään aina kiehtoneet mua, ja oon tosi innoissani siitä, että intti tarjoaa tilaisuuden oppia käsittelemään niitä. :)

- Haaste
Haluun todistaa ennen kaikkea itselleni, että mulla on tarpeeksi sekä henkistä että fyysistä pokkaa kahlata sen yhden rankan vuoden läpi muiden mukana.

- Edut
Puskaradiosta oon kuullut epävirallista tietoa, että intistä vois saada pienehköjä plussapisteitä pärstälukemiin työhaastatteluissa. Lisäksi, jos pääsisin kaikkien suunnitelmieni mukaisesti alokaskauden jälkeen jatkamaan palvelustani lääkintäpuolella, niin sehän tarkoittais epäsuoraa tuntumaa terveydenalaan, jossa tuleva ammattini toivon mukaan olisi. :)

- Uudet ihmiset
Kun on asunut koko pienen ikänsä kävyn kokoisessa maalaiskylässä, niin kuulostavat uudet ihmiset ja radikaali ympäristönmuutos todella positiivisilta asioilta.

- Kokemus itsessään
Kerran täällä vain eletään, ja sehän tarkoittaa luonnollisesti sitä, että kaikkea pitää kokeilla. .D
___________________________________________
3. Miten?

Hakeminen
En ole feministi, mutta koska miehet tullaan automaattisesti hakemaan kotiovelta asti kutsuntoihin, niin keskityn nyt pelkästään naisten hakemisprosessiin:
Naisillehan ei tule automaattisesti mitään erillistä tiedotetta siitä milloin haut alkavat. Toki puskaradion kautta voi mahdollisuuksien mukaan tätä asiaa tiedustella, mutta luotettavimman lähteen tarjoaa Suomen puolustusvoimien nettisivut (http://www.puolustusvoimat.fi). Kyseisen sivun oikeassa yläkulmassa on hakukenttä, johon kannattaa sen kummempaa harhailematta naputtaa "naisten asepalvelus". Tästä eteenpäin tiedonhaun ei pitäisikään enää olla vaikeaa.

HUOM!
* Naisten haku/kutsunnat ovat ennen miesten omia, joten kannattaa siis olla asialla ajoissa.

* "Vapaaehtoishakemuslomakkeen" mukana täytyy lähettää myös seuraavat paperit: nimenomaan armeijaa varten tehty lääkärintodistus, peruskoulun päättötodistus ja viimeisin lukion/ammattikoulun jaksotodistus. Tästä pienestä seikasta ei oman muistikuvani mukaan sivuilla olla mainittu, ja sen johdosta lähettelin muun muassa itse papereitani samaan paikkaan useampaan otteeseen.

* Hakemuksesi läpi meneminen tarkoittaa sitä, että pääset kutsuntoihin, mutta se ei vielä sanele varmasti sitä onko sinut hyväksytty suorittamaan varsinaista Suomen asepalvelusta.

Kutsunnat
Jos hakemuksesi on hyväksytty, niin saat kirjeitse tiedon siitä missä ja milloin omat kutsuntasi ovat. Kutsuntatilaisuus koostuu kolmesta osiosta: infotilaisuudesta, toisesta lääkärintarkastuksesta ja yksityisestä haastattelusta. Tilaisuutta on sinänsä turha jännittää, ja ainakin omasta mielestä koko tilanne sujui niin pitäjien kuin muidenkin osallistujen kannalta mukavan rennoissa merkeissä. ;) Kutsuntojen jälkeen saat jonkin ajan kuluttua jälleen kirjeen, jossa toivon mukaan kerrotaan, että sinut on hyväksytty sisälle inttiin. Lisäksi saat tarkat tiedot siitä missä sinun tulee olla palveluksen alkaessa ja milloin.
___________________________________________

Onks kaikki pysyny vielä kärryillä siellä ruudun toisella puolen?


Good! Kattelaan sit ensimerkinässä taas lisää. Moro! (￣∠ ￣ )/

Mikä ihmeen juttu tää nyt on!?

PUUuuuhH! Sainpas viimeinkin muokattua tämän blogin ulkan sellaiseen kuosiin, että kehtaa alkaa julkisia merkintöjä tekemään. Jes! Hyvä minä! .D

Mutta, siis, joo.. tervetuloa tosiaan  "Akisoba" -nimimerkillä toimivan nuoren naisen blogiin, joka pyrkii pääasiallisesti  valottamaan meikän - tällä hetkellä vielä edessäpäin olevia - henkilökohtaisia kokemuksia Suomen asepalveluksessa toimimisesta. Idea tähän koko höpäntömppään lähti siitä, kun eräs kaveri ohimennen vihjaisi, että tällainen jutsku vois olla kiva piristys ns. "tavallisten" blogien keskellä ja tässä sitä nyt sitten ollaan. (Huom! Älkääkä nyt siis käsittäkö väärin, koska minusta ns. "tavisblogit" ovat mahtavia. (v__v)) Koitan egoistisen lörpöttelyn ohella  myös pyrkiä aika ajoin valottamaan sitä, miten naisten asepalvelus Suomessa nykyään käytännössä toimii. (esim. miten haetaan, mitä vapaaehtoinen asepalvelus käytännössä tarkoittaa, millaiset ovat kasarmin säännöt ....ect.) Kaikkia tekstejä saa vapaasti kommentoida ja myös kysymyksiä otetaan mielellään vastaan. :>