Aina ei elämä mene kuten strömsössä, ja niin siinä tosiaan kävi, että meikäläinen onnistui edellisen viikonlopun aikana kehittämään itselleen kunnon flunssan, joka lähes välittömästi kassulle palattua puhkesi kuumeeksi. Olo olikin sitten maanantaiaamuna jo sen verran heikko, että veksissä (=varusmiessairaala) oli pakko käväistä kyselemässä, että mitenkäs tästä eteenpäin. Sieltä iskettiinkin sitten kunnon pillerit ja vapautuslaput kouraan ja passitettiin takaisin omaan yksikköön. Tarkemmin sanottuna sain siis kaksi päivää "vuppia" eli "vapautusta ulkopalveluksesta" ja lisäksi yhden päivän "vtml:ää" eli "vapautusta taistelu-/marssikoulutuksesta". Kun muut yksikössä sitten seuraavana päivänä starttasivat kohti "morttileiriä" metsän siimekseen, niin joutui meikäläinen jäämään yksin tyhjään tupaan.
Niistä kahdesta vuppipäivästä minulla ei ole sen enempää mitään raportoitavaa, koska nukuin lähes kirjaimellisesti kokonaan niiden yli. Olo oli ihan kamala kun kuume heitti kokoajan häränpersettä vuorotellen ylös ja alas. YH!
Keskiviikkoaamuna tosin alkoikin näkyä jo hiukan valoa minunkin tunnelini päässä; kuumeni oli lääkkeiden ja runsaan levon avulla laskenut siedettävän alas, mikä tarkoitti sitä, että pystyin liittymään viimeiseksi leiripäiväksi muiden mukaan vtml-vapautuksella. Päivä kului muiden koulutuksia enimmäkseen sivusta haikeasti seuraillessa. Viimeisen leiriyön pimeinä tunteina oman yksikkömme kouluttajat demonstroivat sitä, miltä tuntuu kun vihollinen hyökkää leiriin keskellä yötä. Valoammukset lauloivat, kiväärit huusivat ja alokkaat syöksyivät puolustamaan telttapaikkaa parhaansa mukaan vastaopeteltuun tapaan. Meikä sitävastoin joutui -jälleen - jäämään sivuun koulutuksesta erään toisen samaisen kohtalon kokeneen toverin kanssa. Kovasti olisi kyllä kuumottanut syöksyä sinne pimeyteen muiden mukaan, mutta minkäs teit kun ei edes ollut omia paukkupatruunoita, joita olisi voinut ampua.
Seuraavana päivänä koottiinkin sitten kimpsut ja kampsut porukalla kasaan ja marssittiin takaisin kassulle 10km täyden taisteluvarustuksen kanssa. Vähän alkoi kyllä jaloissa tuntua viimeisellä kolmanneksella, mutta kunnialla tuli kyllä selvittyä siitäkin haasteesta. :))
-------------------------------------------------
Tämän viikon kuulumiset tosiaan jäivät vähän lyhyiksi ja yksipuolisiksi tuon hemmetin sairastelun takia, mutta eiköhän ensiviikosta irtoa taas hieman enemmän jutusteltavaa. Tässä vaiheessa haluan myös toivottaa kaikki uudet lukijat tervettulleeksi tänne Bullettigerin ihmeelliseen maailmaan! Toivottavasti viihdytte meikän messissä läpi tämän kokemuksen ja ootte tarpeeksi rohkeita kommentoimaan/kyselemään kaikkia mieleen juolahtavia juttuja. ;3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti