Naisen paikka harmaissa ja yhteishenki tuvassa

Todella monet ihmiset ovat pyytäneet minua kirjoittamaan siitä, kuinka naiset otetaan vastaan armeijassa ja kuinka heihin ylipäätään suhtaudutaan tuossa alun perin pelkästään miehille luodussa maailmassa. Lisäksi olen saanut pyyntöjä kirjoittaa myös siitä, millainen yhteishenki/yleinen ilmapiiri omassa tuvassamme vallitsee. Nyt päätin sitten vihdoin ja viimein napata näppäimistön kauniisiin kätösiini ja pyrkiä vastaamaan mahdollisimman kattavasti näihin lukijoita askarruttaneisiin aiheisiin;

1. Miten naiset otetaan vastaan armeijassa, ja kuinka heihin suhtaudutaan?
Tietenkään tällaisiin kysymyksiin ei voida antaa mitään universaaleja vastauksia, koska kaikki kasarmit ja siellä työskentelevät ihmiset ovat luonteeltaan ja vakaumukseltaan erilaisia. Lain puitteissa sotilas - olipa hän sitten mies tai nainen - omaa mahdollisuuden valittaa jollekin ylemmälle intin henkilökunnan työntekijälle, mikäli hän kokee jonkun esimiehensä tai joukkuetoverinsa syrjivän/simputtavan häntä sukupuolen, seksuualisen suuntautumisen, vakaumuksen tai ulkonäön perusteella. Kaikki kasarmin kapiaiset ovat koulutettua henkilökuntaa, ja näin ollen palvelusaika on heille  yhtä kuin työaika. Tämän faktan puitteissa heillä on siis laillinen velvollisuus kohdella kaikkia ympärillä oleviaan ihmisiä tasavertaisesti huolimatta siitä, mikä heidän henkilökohtainen mielipiteensä asiasta on.

Kaiken kaikkiaan uskon, että naisten niin sanottu "uranuurtajasukupolvi" on jo tehnyt raskaimman työnsä, joka näkyy omasta mielestäni ehkä selkeiten siinä, miten johtajien omaan tupaan ja toimistotilaan ramppaa tasaisin väliajoin mieskersanttien ohessa myös naisia natsat rinnassa ilman mitään sen kummempaa ihmetyksen aihetta. Olen Kajaanissa saanut  myös ilokseni huomata, että meitä kouluttavat henkilöt eivät kiinnitä tyttöihin sen suurempaa huomiota kuin poikikaan. Meiltä vaaditaan täysin samat asiat kuin heiltäkin, niin hyvässä kuin pahassa.

Lähempi tutustuminen oman yksikkömme miespuolisiin alokkaisiin - ja sitä kautta myös heidän omiin asenteisiinsa - on vielä jokseenkin alkutekijöissä  vapaa-ajanpuutteen takia, mutta pieniä positiivisia edistysaskelia on tässäkin suunnassa havaittavissa päivä päivältä yhä enemmän. :)) Loppujen lopuksihan se toverisuhteiden luominen ihmiseen kuin ihmiseen on myös paljolti itsestään kiinni; oma suu pitää vain saada auki, aivan samalla tavalla kuin siviilielämän koulussakin.

Itse kehottaisin kaikkia inttiin pyrkiviä naisia olemaan maalalilematta etukäteen piruja seinille. Lisäksi olisi ehkä myös hyvä omaksua sellainen asenne, ettei heti tilaisuuden tullen ole ensimmäisestä ämmävitsistä vetämässä koko kasarmia oikeuteen kunnianloukkauksesta, koska trust me, kyllä ne pojatkin saavat usein samalla saavilla niitä haukkuja ja hävyttömyyksiä päälleen kuin me tytsytkin. Ainut selkeästi nähtävä varjopuoli intin miesvaltaisessa maailmassa näyttää omien havaintojeni perusteella olevan se, että naisilla, jotka komentavat nimenomaan alokkaita, saattaa toisinaan olla vaikeuksia herättää jästipäisimmissä pojissa tarvitsemaansa kyseenalaistamatonta auktoriteetin asemaa.

2. Millanen tupamme on?
Edellisessä postauksessa manitsinkin jo, että omaan tupaamme kuuluu minun lisäkseni seitsemän muuta naisalokasta, plus oma naisalikkimme. Yhteensä meitä on kaiken kaikkiaan siis yhdeksän - ja huhujen mukaan kyseinen lukumäärä saattaa piakkoin kasvaa vielä yhdellä lyylillä, kun Lahdesta valmistuneet upseerikokelaat saapuvat. Tupamme koko verrattuna siellä asuvien ihmisten lukumäärään on pieni. Siellä ei ole väliseiniä, ja näin ollet ainut henkilökohtainen tila muodostuu omasta sängystä, joka lepää aina alle metrin päässä seuraavasta punkasta. Sänkyjen ja kaappien muodostaman kujan päässä, koko takaseinän mittaisen ikkunan alla, lepää pieni pöytä penkkeineen, jonka päällä komeilee oma miniradiomme.

Tiedän, että monen korvaan tämä saattaa kuulostaa vähän turhankin ruusuiselta kuvaukselta omasta ilmapiiristämme, mutta sanompa vaan silti, että jo lähes ensimmäisestä illasta lähtien koko tupamme porukka on tullut todella hyvin toimeen keskenään. Tästä kielii luultavasti ehkä parhaiten tapaus, jossa nauroimme eräänä iltana niin pitkään ja kovaa, että vihainen luutnantimme tuli ovelle huomauttamaan, ettei Suomen armeija ole mikään sirkus, jossa saa mölytä miten tahtoo. .DD Höhhöö. Pieniä kinasteluja ja tiuskaisuja lukuunottamatta isommilta erimielisyyksiltä on vältytty tähän mennessä varsin menestyksekkäästi. Yleistunnelma tuvan sisällä on rento, enkä ole ainakaan toistaiseksi huomannut, että kenenkään tarvitsisi sen suuremmin pingotella.

Mitään yksittäistä tekijää sille miksi kaikki on tuvassamme tuntunut loksahtavan niin hyvin kohdilleen en keksi. Kai kyse on osaksi puhtaasta tuurista ja siitä, että meillä on monista eroavaisuuksistamme huolimatta sama tavoite; selvitä intti mahdollisimman kunniakkaasti läpi. Useimmilla meistä on myös ollut vuoden verran aikaa valmistaa itseään siihen ajatukseen, että joutuu tulevaisuudessa asumaan tiiviisti monen muun vieraan ihmisen kanssa, ja vaikka en olekaan minkään sortin ikärasisti, niin pakko sen iänkin on hieman vaikuttaa siihen kuinka hyvin pystyy ymmärtämään ja sietämään sitä oman tilansa puuttumista.